Aloitin miettimällä otsikkoa, ja päädyin kirjoittamaan ensin tän tekstin. En vielä tiedä mitä oikein kirjotan. Tällä hetkellä on sokerihumala ja vatsa on sekaisin Ben&Jerry´s -jäätelöstä. Suklaata ja brownieseja sekaisin. Ja morkkis mässäilystä jälleen. Jäätelön lisäksi söin leipomaani omenapiirakkaa ihan liikaa. Huomenna sitten taas uusi alku. Taas. Miten mä viime vuoden aikana sain pois ne kaikki kilot, kun nyt yhden tai kahden kilon kuluttaminen on ihan tuskallista. Taas lakkaan väkisin yrittämästä.

Huomenna on taas perunannostopäivä. Ei perunan osto päivä. Mummulaan mennään ja koko suku on paikalla. Paitsi työnorjat... ja ehkä ne jotka on juhlinu edellisen illan kovasti. Lihakeittoa ja omenariisipuuroa. Silloin kun mummu eli niin aina oli perunannostopäivänä lihakeittoa, riisipuuroa ja mustikkakeittoa. Niissä tietyissä astioissakin. Niin kaipaan mummua. Valehtelisin, jos väittäisin, että tämä ikävä menee joskus pois. Ei se mee. Eikä tarvii. Mummua oon myös muistellut kun oon alkanut miettimään joululahjoja. Enkä osaa päättää. Tehdäänkö virkatuista paloista tyynyjä vai se peitto, mitä mummu jo aloitti. Aika paljon mummu ehti kyllä virkkaamaan. Joka tapauksessa jotain on tehtävä niiden palojen kanssa. Ja mielelläni sen teenkin. Taannoin mietin että jos ikinä saan lapsia niin ihanaa jos niiden nimet olis Aili ja Toivo.

Se, miks mun on jo viikon ajan pitänyt kirjottaa, niin oon miettinyt, että mikä saa ihmiset liikkeelle? Tai ylipäätään ylös sängystä :) Mikä saa jonkun laihduttamaan 13 kg? Tai 50 kg? Mikä saa ihmiset menemään töihin? Miksi joku on fanaattinen urheilun kanssa ja toiselle taas henki ja elämä on käsityöt? Miksi toiset jaksaa vaivata päätään toisten työvuoroista? Tai miksi me opetetaan lapsille, että ei saa kiusata ja sitten aikuiset kuitenkin kiusaa toisiaan? Miksi aikuiset ylipäätään muka saa tehdä asioita, joista lapsille opetetaan että on väärin, kiellettyä tai epäterveellistä? EN TAJUA!

No. Yksi kollega kertoi, että viina saa ihmisiä liikkeelle. Siellä missä on viinaa, niin siellä on kivaa. Näinhän se tuntuu olevan, ja musta se on surullista. Elämästä pitää osata nauttia ilman viinaa. Hyvän olon tavoittelu, oman itsensä esille tuominen, huoli terveydestä saa ihmisiä liikkeelle. Aika usein itsekkäät syyt saa meidät liikkumaan. Tehdäänkö me mitään epäitsekkäistä syistä..

Aika kyynistä on, ja aika pitkä teksti tuli yhtäkkiä. Nyt kuitenkin pitäis olla jo unten mailla, että jaksaa perunoita nostaa. Ja että jaksaa leffailla huomenna. Eli palataan asiaan seuraavassa jaksossa...