Mulla on tapana kirjoitella puhelimen muistikirjaan ylös lauseita, jotka on mun mielestä jotenkin viisaita. Osa kuulostaa vähän mattinykäseltä, mutta sille nyt ei voi sitten mitään. Silti ne on tärkeitä lauseita mulle.

Ja nyt ne lauseet pääsee mun blogiin.

1. "Kaatuminen ei aina satu." Tämä oli yhden riparilaisen oppima asia ekan päivän aikana. Liittyi lähinnä lasketteluun. Mutta siinä oli pointtia. Ja joo, kyseessä oli se mahtava Pälkäneen ripari, josta on nyt sitten aikaa jo melkein kaksi vuotta. Siellä oli niiiiiin kivaa. Kertakaikkiaan. Kaatuminen ei tosiaan aina satu. Jos mokaa, niin ei se oo aina niin vaarallista. Ja mokailuja nyt sattuu kuitenkin kaikille. Vai voiko joku sanoa, että ei oo IKINÄ mokannut?

2. "Rukoilla voi itkien, nauraen, puhuen, laulaen." Voiko sitä paremmin sanoa? Tääkin oli sieltä riparilta. Loppukokeesta. Rukoilla voi myös kaikissa tilanteissa. Ilossa ja surussa. Kun tapahtuu onnettomuuksia, kun tulee onnellisia juttuja eteen. Aina voi rukoilla. Ja se auttaa, vaikka se ei tuntuisikaan siltä.

3. "Ehkä pitää hajota tullakseen entistä ehjemmäksi." Yksi keskustelu ystävän kanssa sisälsi tän lauseen. En tiedä kuinka palasiksi ihmisen täytyy mennä, mutta yleensä auttaa kun palaa pohjalle ja käy ihan perusasioita läpitte. Ja siitä sitten rakentaa elämää eteenpäin. 

4. "Ihmiset tulevat aina oikeaan aikaan sinne missä heitä odotetaan." Paulo Coelholta on tämä lause. Ja en oo ihan varma uskonko sitä kuitenkaan. Haluan kuitenkin ajatella niin. Kaikki seurustelevat parit sanovat tämän saman sanoilla: se tapahtuu silloin kun sitä vähiten odottaa. VAIKKA mä itsekin ajattelisin niin ja tajuaisin sen, niin se tuntuu maailman raskaimmalta kuulla sellasen suusta, joka on ihan hetki sitten miettinyt että milloin löytyy se toinen puolisko. Kuinka nopeasti se tuskailu unohtuu. Ja viimeaikoina oon todennut että parisuhteettomuudessa ja lapsettomuudessa on paljon samaa.

Tiesitkö, että elämässä voi tapahtua MITÄ VAAN? Tiesitkö, että ei ole oikeaa aikaa elää parisuhteessa? Ei ole oikeaa aikaa saada lapsia tai ostaa koti. Oikealla ajalla tarkoitan, että elämä ei kulje minkään kaavan mukaan. Jotkut löytää rakkauden nuorena, toiset vanhana, toiset saa lapsia, toisilla lapsettomuushoidotkaan ei auta. Joidenkin elämä päättyy jo ihan alkumetreillä, jotkut elävät yli 100-vuotiaiksi. Jotku jättävät maanpäällisen elämän sillä välillä.

Ei ole muuta varmaa turvaa kuin kolmiyhteinen Jumala: Isä, Poika ja Pyhä Henki. "Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen." (Room. 10)

Herra, anna meille ymmärrystä toisiamme kohtaan. Aamen.